TomPackalen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kasvihuoneilmiö

Polttopuu on vanha renki

Puuvoima on tänään perusvoimaamme. Saamme siitä 25 prosenttia kaikesta energiastamme (öljyvoima 22%, ydinvoima 17%, kivihiili 9%). Näin ei ollut vielä neljännesvuosisata sitten, kun pidin (1994) aiheesta luentosarjaa Joensuun yliopistolla. Kerran se alkoi johdannolla näin:

 

Polttopuu on vanha renki

Siirtyminen teknologiauskosta arvouskoon ei ratkaise maailman ongelmia

Kuunnellessani viime yönä töissä puolella korvalla Yle Puhetta, sieltä tuli ohjelma Arkisto: Mainonta yhteiskunnassa, jonka eräänä osana oli haastattelu, jossa puhuttiin siirtymisestä teknologiauskosta arvouskoon. Valitettavasti kesti jonkin aikaa, ennen kuin ajatuksen selittävä voima selkeni, joten haastateltavan nimi ei jäänyt mieleeni. Tietäisikö joku sen?

Ilmastonmuutos: Kuka sulattaa jäät ja meren pinnan nousu.

Edellisessä kirjoituksessani pohdin ilmastonmuutosta. Pohdintaan siitä, mistä jäätiköiden ja ikiroudan sulaminen voisi johtua voisi lisätä tiedon, että edellisen lämpökauden, Eem-kauden (MI5) lopulla, meren pinta kävi 4-6 metriä nykyistä korkeammalla, johtuen Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen jääpeitteiden sulamisesta. Kiihtynyt sulaminen saattaa siis olla, riippumatta syistä, viite siitä, että nykyinen lämpökausi alkaa lähestyä loppuvaihettaan ja voisi siis tapahtua joka tapauksessa, jollakin aikavälillä, riippumatta meidän toimistamme.

Jospa sittenkin ilmastomuutoksessa haukutaan ”väärää puuta”

Jospa sittenkin ilmastomuutoksessa haukutaan ”väärää puuta”?

 

Korjattu versio

 

Pähkäilen aihetta reilun puolenvuosisadan takaisella TKK:n prosessimetallurgian perustermodynamiikalla. Luonnonlait lienevät pysyneet samana. Selitykset ovat voineet muuttua.

Ilkka Herlin 60-vuotishaastattelussa: Sähköautoilu on katastrofi

​Aikamne kolme megahaastetta: Ilmastonmuutos, väestöräjähdys ja biodiversiteetin menetys.

Tri Ilkka Herlin täytti perjantaina 25.1.2019 arvokkaat 60 vuotta. Aamulehti/Mikko Pulliainen julkaisi poikkeuksellisen syntymäpäivähaastattelun - päivän post festum, mutta sitäkin antoisamman, kerrassaan näkemyksellisen.

Ilkka Herlinin mukaan maailmaa muokkaa juuri nyt kolme suurta voimaa - eikä yksikään niistä ole Kiina tai Trump.

Kolme suurta muokaaja:

Ilmastonmuutos.

Väestönkasvu.

Eliökunnan monimuotoisuuden supistuminen.

*

Biologia ja auringon aktiivisuuden hiipuminen hillitsevät ilmastovouhotusta

Biologian avulla ilmakehän hiilidioksidi hakeutuu tasapainotilaan viiveellä.

On kaikin puolin paikallaan kehittää vaihtoehtoisia energialähteitä fossiilisille polttoaineille. Ja niistä voidaan luopua sitä mukaa kun kannattavuus ja saatavuus antavat myöden. Suomi pitkien matkojen ja kylmänä maana tarvitsee edullista energiaa. Olemme pärjänneet vientimarkkinoilla juuri edullisen energian turvin. Tätä kilpailuvalttia ei saa myöskään maksattaa tavallisten kansalaisten sähkölaskussa, kuten nyt on jo siitä merkkejä olemassa.

Eläköön Maa

Heinäkuussa 2007 järjestettiin maailman kahdeksassa suuressa kaupungissa "Eläköön Maa" (Live Earth) -konsertti, jolla kiinnitettiin suuren yleisön huomio maapalloa uhkaavaan kasvihuoneilmiöön. Yksi aloitteen isiä oli Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore.

Suuren yleisön apua tarvittiin jo silloin, ja tarvitaan varmaan nytkin. Kymmeniä vuosia sorvatuista ponsista huolimatta valtioiden saavutukset ilmaston muutoksen torjunnassa ovat jääneet perin kehnoiksi.

Hyvä tarina myy - ostaisitko

Teoriakin pitää osata myydä, mutta luonnontieteissä teoriaa pitää testata ja sen pitää todistaa fysikaalisiin tosiasioihin vedoten todeksi. Empiria viimeistään tulee vastaan ja voidaan teoria joko hylätä tai todeta sen olevan tosi - yhtäpitävä empirian kanssa.

Ilmastokamppailun kehitysapua syteen ja saveen

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee monipuolisempia menetelmiä.

Ensi talvesta tulee kylmä, lämmin, tai jotain siltä väliltä!

Ilmastonmuutos on tosiasia - sitähän ei kai kukaan rohkene kiistää. Sen sijaan ilmastonmuutoksen syystä, tai syistä, vallitsee erilaisia näkemyksiä. Tämän kesän helteet, ja metsäpalot, ovat saaneet monet vakuuttuneiksi siitä, että ilmastonmuutos on todellisuutta. Moni on myöskin vakuuttunut siitä, että muutos johtuu ihmisen toiminnasta - ehkä johtuukin, miksi sammutamme luonnollisesti syttyneet metsäpalot?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä