*

TomPackalen

Minä en äänestänyt Halla-Ahoa puheenjohtajaksi


Halla-Aho sai kuitenkin reilun enemmistön äänet taakseen puoluekokouksessa ja hänestä tuli uusi puolueemme puheenjohtaja, jonka tukena seison. Jos joka vaaleissa ihmiset lopettavat leikin, kun eivät voita vaaleissa, niin mihin tämä maailma menisi. Halla-Aho on demonisoitu mediassa, vaikka esille nostetut puheet ovat ajalta ennen hänen politiikkaan tuloaan. Asema tuo vastuuta ja sen Halla-Aho on mielestäni hyvin kantanut.

Minua henkilökohtaisesti loukkasi se petos, jonka Keskusta ja Kokoomus meille tekivät ja sitä on turha yrittää panna Halla-Ahon syyksi. Yhdet puheet ja sopimuksesta pidetään kiinni ovat arvoja, joita kunnioitan. Nykyisessä hallituksessa ei taida moni näistä arvoista pitää kiinni, mutta Halla-Aho piti, siispä seison hänen takanaan. Muutenkaan en ole niin hieno ihminen, että minusta olisi helposti ensimmäisen kiven heittäjäksi, jonkun vanhoista teoista, joten heittelen mielummin kiviä tuoreimmista teoista. 

En ole kuulunut Soinilaisiin tai Halla-Aholaisiin, enkä tule jatkossakaan kuulumaan kuin korkeintaan "poliisipuolueseen" nykyisin yhdessä Mika Raatikaisen kanssa, josta käsin tulemme ajamaan perussuomalisissa arvojemme mukaista politiikkaa.

Tulen jatkamaan omalle moraalilleni ja ajatusmaailmalleni uskollisena, kuulumatta jatkossakaan mihinkään klikkiin.

Olen yllättynyt kuinka moni kuvitteli minun loikkaavan ryhmästä. On ikävää jos olen antanut itsestäni sellaisen kuvan, mutta loikkaaminen ei kuulu kunniakoodiini. Minut ovat perussuomalaisten ännestäjät valinneet ajamaan minulle ja äänestäjilleni tärkeitä asioita eduskunnassa ja niin olen tehnytkin parhaan kykyni mukaan. Olemme saaneet poliisille lisää määrärahoja, kiristäneet maahanmuuttopolitiikkaa yms. Perussuomalaisista loikanneet ovat saaneet aikaiseksi lähinnä hallintarekisterin läpimenon ja kaiken huippuna kukaan heistäkään ei siihen uskonut, vaan tehtiin mitä Kokoomus käski. Tälle selkärangattomuudelle on onneksi tullut loppu, uskon että seuraavien vaalien jälkeen koittaa uusi kevät Suomalaisen politiikan synkälle ajanjaksolle. Sitä odotellessa teemme tiukkaa oppositiopolitiikkaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän AriKananen kuva
Ari Kananen

Hienoa.
On surullista että demokratia ei kelpaa kaikille.
Katsokaa Päivärinne jossa Matias Turkkila puhuu tiukkaa asiaa.
http://m.iltalehti.fi/politiikka/20170614220020726...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset