*

TomPackalen

Pantiinko poliisiylijohtajan suuhun kapula?

Poliisin piti perjantaina kertoa, miten pitkin syksyä otsikoissa olleet turvapaikanhakijoihin liittyvät ilmiöt näkyvät rikostilastoissa. Viesti oli sekava ja hämmentävä. Poliisiylijohdon mukaan mikään ei ole muuttunut, kun taas Helsingin poliisin mielestä tilanne on aivan toinen.

Luvutkaan eivät oikein täsmänneet. Poliisiylijohdon mukaan koko maassa 22 turvapaikanhakijaa oli epäiltynä seksuaalista ahdistelua koko maassa. Helsingissä vastaava luku pelkästään kolmen viimeisen kuukauden aikana oli 19. Tilastoinnissa on jotain mätää tai sitten Helsinki on Gomorra ja muu maa lintukoto.

Yksi vaihtoehto on, että poliisin ylijohdolle on annettu niin tiukat tiedotusohjeet, että heillä alkaa olla vaikeuksia ymmärrettävässä viestinnässä.

Helsingin poliisin julkistamien lukujen viesti oli joka tapauksesssa hyytävä. Esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä kirjattiin toissa vuonna 13 rikosilmoitusta. Pelkästään viime vuoden loka-joulukuussa vastaava luku oli 37 illmoitusta. Voidaan siis sanoa, että Helsingissä on uusi ahdisteluilmiö. Ja näin Helsingin poliisi alkuvuodesta sanoikin aiheuttaen valtavaa paheksuntaa. Jos joku vakavissaan kertoo minulle, ettei turvapaikanhakijoilla ole merkittävää osuutta tähän tilastoista luettavissa olevaan uuteen ilmiöön, kuuntelen mielelläni.

Ahdisteluluvuissa näkyy pelkkä jäävuoren huippu. Seksuaalinen ahdistelu on yksi merkittävimmistä piilorikollisuuden muodoista. Aika usein uhri nuolee haavansa eikä tee ilmoitusta asiasta. Terveisiä vaan ymmärtäjille ja niille jotka kuittaavat aiheen ”raiskaa ahdistelee se suomalainenkin” -lurituksella. Niin tekee, mutta se ei tarkoita sitä, että raiskaaminen ja ahdistelu pitää hyväksyä.

Helsingin tilastoista käy niin ikään ilmi ulkomaalaisten rankka yliedustus raiskauksissa. Poliisi kirjasi viime vuonna 196 raiskausilmoitusta, joissa 48,2 prosentissa epäilty oli ulkomaalainen. Puskaraiskauksissa maahanmuuttajataustaisten osuus oli 100 prosenttia. Nämä luvut ovat jo sitä luokkaa, että poliisiylijohtajan ja sisäministerin viestin luulisi olevan hyvin selkeä, yksiselitteinen ja yhdenmukainen.

Koko maan osalta kuitenkin esitettiin tulkinta, ettei turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vaikutus juuri ole havaittavissa tilastoista. Ehkä ei olekaan. Herää kuitenkin kysymys, onko tilastointi ja kirjaaminen yhtenäistä koko maassa? Vai onko kyse siitä, että ylhäältä on tullut käsky, että todellista tilannekuvaa olisi paras häivyttää?

Ps. Teemu Selänne otti ansiokkaasti osaa keskusteluun, jota Suomen kahvipöydissä syksystä alkaen on käyty. Kiitos siitä Teemu.

 

Helsingin poliisilaitoksen tilastot:

https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embe...

Poliisin ylijohdon tiedote:

https://www.poliisi.fi/poliisihallitus/tiedotteet/1/0/ulkomaan_kansalais...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Minusta ne poliisimiehet näyttivät jotenkin tosi tosi surkeilta siinä tiedotustilaisuudessa. Olivatko joutuneet myymään periaatteensa?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Voidaanhan yksinkertaisesti kertoa numeroina, kuinka monta ahdistelutapausta ilmoitettiin poliisille tammikuussa 2015 ja tammikuussa 2016. Ei siinä ilmoituksessa tarvitse puhua turvapaikanhakijoista yhtään mitään.

Jokainen voi sitten noiden lukujen perusteella pelätä vaikka Väinämöistä, jos siltä tuntuu. Tai olla pelkäämättä, jos luvuissa ei ole eroa.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Korjatkaa toki joku viisaampi:
Poliisi rupesi tilastoimaan turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset vasta marraskuun alusta, ja tuo luku oli yhteensä viime vuodelta 25 raiskausta/törkeän raiskauksen epäilyä? Koko vuonna raiskauksia ilmoitettiin 1063 kappaletta eli keskimäärin 88,6kpl/kk eli kahdessa kuukaudessa 177 kappaletta. 25/177 kappaleesta on aika iso osuus. puhumattakaan siitä ettei alkutalvi ole varsinaista sesonkiaikaa joten tuo 177 voi olla hieman ylimitoitettu.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Tuosta tulisi 27 kertaa suurempi luku, jos ajatellaan että suomalaisia on 5 milj, ja turvapaikanhakijoita 30 000. Tosin näistä "suomalaistenkin" raiskauksista melkein puolet taisi olla maahanmuuttajien tekemiä. Jos tuon jakaa kahdella (kun vaan miehiä) niin päästään siihen kuuluisaan 13 kertaiseen lukuun. Kyllä nämä luvut täsmäävät eri tavoin laskien.

Jälleen kerran, luvut ovat huonoja koska suomalaisten raiskaukset eivät kohdistu kaduilla täysin ulkopuolisiin kuten näiden turvapaikanhakijaterroristien. Tästä terrorismista kärsivät kaikki muutkin, eivät vain ne raiskatut. Liikkumavapaus on mennyt kaikilta. Noiden joidenkin takia.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Poliisien suiden suputtaminen on ketjutettu.

Alipäällystö valvoo miehistön puheita. Päällystö taas alipäällystön. Poliisilaitoksen päällikkö valvoo päällystöä ja poliisihallitus päälliköitä. Ketju on aukoton.

Jos kuitenkin jotain lipsahtaa, asia hoidetaan tutkintapyynnöllä valtakunnansyyttäjälle.

Suomessa poliisin mielipiteitä tuo julkisesti esille vain poliisiylijohtaja, KRP:n päällikkö, SUPO:n päällikkö tai sitten poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

"Terveisiä vaan ymmärtäjille ja niille jotka kuittaavat aiheen ”raiskaa ahdistelee se suomalainenkin” -lurituksella. Niin tekee, mutta se ei tarkoita sitä, että raiskaaminen ja ahdistelu pitää hyväksyä."

On aika törkeää väittää, että joku hyväksyisi raiskaamiset ja ahdistelut. Itse en ole kuullut kenenkään tekevän näin.

Tai venttaas, olihan se perussuomalaisten Wallin tuumannut, kun Arto Hirvonen vangittiin raiskauksesta epäiltynä, että Hirvonen on "viriili mies".

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Jaa, noin ihan lonkalta minulle tulee jo tämän foorumin vakkareista mieleen Börje "muutamaa tissiä kouraistu" Uimonen (vuodenvaihteen ahdisteluihin liittyen), ja Jorma "ei niin vakava juttu" Härkönen (Tapanilan joukolla sormia kaikkiin ruumiinonkaloihin tempuista).

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Älä yritä leimata ihmisiä. Kumpikaan herroista ei hyväksy raiskauksia.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #12

En missään kohtaa väittänyt heidän hyväksyvän raiskauksia, vaan täsmällisesti kerroin mitä he ovat kirjoittaneet, ja missä yhteydessä.

Se ei sitten ole millään muotoa minun vikani, jos he ovat itse leimanneet itsensä kirjoittamalla vähätteleviä kommentteja ainakin minun mielestäni kohtuullisen vakavista seksuaalirikoksista.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #13

Solakivi voi osoittaa huolensa raiskausten hyväksymisestä Tom Packalenille, jonka puolueen huipputehtäviin palkattin raiskauksesta tuomittu Putkonen.

Sari Haapala Vastaus kommenttiin #12

Täysin välinpitämättömästi ja väheksyvästi kourija-Uimonen ja vähänsormeiltu-Härkönen kuitenkin vaikuttavat suhtautuvan seksuaalirikoksiin. Esiintyvät jonain hyvyyden ja suvaitsevaisuuden esitaistelijoina, mutta ovat pohjimmiltaan kunnon sovinisteja ja rasisteja.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen Vastaus kommenttiin #12

Vaikka en ole ollut täällä keskusteluja seuraamassa reiluun vuoteen, niin en muuten heidän tyylilajinsa tuntien olisi yhtään yllättynyt siitä, että olisivatkin noin kirjaimellisesti sanoneet -- ja että sinä olet ensimmäisenä sanomassa, että asiasta ei voi vetää johtopäätöksiä.

Itse asiassa olen jo pitkään epäillyt, että esimerkiksi Härkönen on ihan puhdas trolli joka vain provoilee huvikseen, kun on kivaa saada ihmiset turhautumaan.

Käyttäjän VesaWallenius kuva
Vesa Wallenius

Eikös viimevuonna ilkolaisten osuus ollut 211 raiskausepäilyä ja 250 jäi vielä selvittämättä kansallisuus?
Helsingissä oli Poliisin ilmoituksen mukaan 49% ulkolaisten osuus ja muutenkin tilanne Helsingissä oli huolestuttavan paljon kasvanut.
Helsingin Poliisipäälliköt tulivat selkesti ulos umpiosta avoimeen tiedottamiseen mikä oli hienosti heiltä tehty heiltä mikä ainoastaan lisää luottamusta tällaisiin Poliiseihin!

Käyttäjän SakariTimonen kuva
Sakari Timonen

Seksuaalinen häirintä otettiin rikoslakiin lokakuussa 2014 eli se ennätti olla toissa vuonna rangaistava teko vain neljä kuukautta. Siksi sinä vuonna rikosilmoituksia oli vain 13. Viime vuoden luvut ovat sitten koko vuodelta, joten tietenkin määrä on suurempi.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Packalen ei varmaan tiennyt tätä?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kumpikin vaihtoehto on huolestuttava.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Jep. Samoin turvapaikanhakijoista valtaosa saapui vuoden lopussa, ja poliisi taisi tilastoida statuksen vasta marraskuusta lähtien, mutta se ei tainnut estää Uuninpankonpoikaa tulkitsemasta niitä koko vuoden lukuina.

Reijo Jokela

Tilastointia ei näytä haittaavan (yleisesti) myöskään se, että tilastoinnin alussa turvapaikanhakijoiden määrä maassa oli huomattavasti pienempi kuin vuoden lopussa. Kun sitten lukuja verataillaan tulisi käyttää veratailussa turvisten keskimääräistä lukua.

Reijo Jokela

Nythän on samanlainen tilanne turvapaikanhakijoiden raiskausten kanssa. Niitähän alettiin tilastoida vasta 2015 lopulla, muutama kuukausi, joten nuo luvut joita annetaan nyt julkisuuteen eivät ole vuoden lukuja. Ensimmäiset vuositason luvut ovat saatavissa vasta tämän vuoden lopulla.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Timonen, sinun kannattaisi varmaan lukea vielä kerran, ettei mene vuodet sekaisin! (Eli tässä kohtaan puhutaan vuoden 2015 seksuaalinen häirintä rikoksista ) ;) "Poliisiylijohdon mukaan koko maassa 22 turvapaikanhakijaa oli epäiltynä seksuaalista ahdistelua koko maassa. Helsingissä vastaava luku pelkästään kolmen viimeisen kuukauden aikana oli 19."

Reijo Jokela

Kirjoittaja kyllä puhuu viime vuoden loka-joulukuun luvuista.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Raiskausrikokset: vuosi 2014/1025 kpl; vuosi 2015/1063 kpl; muutos 3,71%. Epäillyistä ulkomaalainen tekijä vuonna 2014/180 kpl; vuonna 2015/217 kpl, muutos 20,56%.

Seksuaalinen häirintä: vuosi 2014 (syys-joulu) 75 kpl, ulkomaalaisia epäiltyjä 7 kpl.

Seksuaalinen häirintä: vuosi 2015 (ssys-joulu) 147 kpl, ulkomaalaisia epäiltyjä 39 kpl.

Vuonna 2014 ulkomaalaisia tekoihin syyllisiksi epäiltyjä seksuaalisessa häirinnässä oli siis 14,0%, vuonna 2015 heitä oli 44,8%. Muutos 30,8%.

Muutokset ovat merkittäviä ulkomaalaisten osalta.

Lähde: PolStat.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kommentissani kyseessä ovat luonnollisesti rikokset, joista on tehty poliisille ilmoitus.

Reijo Jokela

Eli nuo teot joissa ulkomaalainen epäiltynä ovat tarkkaan ottaen ne, joissa uhri on tunnistanut tekijän ulkomaalaisuuden, tai tekijä on saatu kiinni.
Ulkomaalaisten osuus siis on se tilastointihetken minimi osuus.
Esimerkiksi jos tekijä ei ole paljoa puhunut, niin on suhteellisen vaikea tunnistaa tekijä virolaiseksi. Tekijä siis jää tavallaan suomalaiseksi noissa tilastoissa. Jos tekijä myöhemmin saadaan kiinni ja hänen ulkomaalaisuutensa tulee esille niin se nostaa tuota ulkomaalaisten osuutta tarkasteluajankohdasta.

Käyttäjän ChristianKvikant kuva
Christian Kvikant

Onneksi Hommaforumin jäsen VH on ansiokkaasti kerännyt ja listannut 2011-2013 raiskauksesta tuomittujen etunimet (ja vain etunimet) kansalaisuutta, mahd. kv. suojelutarvetta tai pakolaisstatusta huomioimatta:

"Oikeusrekisterikeskuksen mukaan vuonna 2013 ratkaistiin käräjäoikeuksissa 216 juttua jotka on kirjattu raiskausrikoksina (törkeä raiskaus, raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhteyteen, ja näiden yritykset). Kuten vuosilta 2011 ja 2012, tilasin juttujen tuomiolauselmat, ja laadin listauksen tuomioista tuomittujen etunimillä varustettuna."

2013: http://hommaforum.org/index.php/topic,92932.0.html
2012: http://hommaforum.org/index.php/topic,79920.0.html
2011: http://hommaforum.org/index.php/topic,68860.0.html

Vuoden 2014 ja 2015 lukuja odotellessa...

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Onhan tuo poliisin tiedottaminen matu-asioissa tragikoomista. Näkee oikeen poliisin ilmeestä, kuinka tuskallista on puhua paskaa. Tähän on tultu. Sokea Reettakin näkee ja kokee, että matut tekevät todella paljon rikoksia. He eivät tule Suomeen integroitumaan ja tämä maa tulee saamaan todella pahoja ongelmia. Katsokaa esim. Ruotsia, siellä on sisällissota käytännössä. On todella surullista katsoa Suomen luhistumista ja hallinnon mädännäisyyttä. Sopia toivoo, että aseellinen patrionismi ja väliintulo tähän hulluuteen tapahtuisi. Ei tässä enää puheet auta, eikä suitten louskutus. Nykyiset eduskunta puolueet KAIKKI ovat mädäntyneitä, heistä ei ole Suomen vallankahvaan. Eu on utopia, hulluus ja diktatuuri. Siitä pitää päästä eroon välittömästi. Suomea hallitaan globalistien toimesta tällähetkellä ja voidaan perustellusti sanoa Suomen olevan Usan vasallivaltio. Suomalaiset....älkää missään tapauksessa luovuttako aseitanne pois, niille tulee käyttöä
Vielä.

Aimo Särkijärvi

Rauno Kujala Aseiden osalta olen samaa mieltä.Pitäkää tiukasti kiinni nykyisistä luvallisista aseistanne.Varmuuden vuoksi.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Empiiristen havaintojen pohjalta on väitetty, että ekstremistiset kukkahatutkin suoltavat ja syöttävät kakkahuttua, ks. vaikka http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210956-k...

Pekka Tyllilä

Samat voimat, jotka ovat ohjanneet julkisen sanan ja valtamedian uutisointia ovat nyt myös ohjaamassa poliisin sananvapautta. Valheessa ja tiedon pimittämisessä on lopullisen tuhon siemen. Suomi nousee ainoastaan avoimen, kriittisen ja objektiivisen tiedon pohjalta. Hallitus hallitsee valehtelemalla, tunnen täydellistä myötähäpeää

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset