TomPackalen

Terrorismin uhka noussut Suomessa

Jihadistien menestys Syyriassa ja Irakissa on syytä ottaa huomioon myös Suomessa. Menestys on osittain länsimaiden ja erityisesti Saudi-Arabian sekä Qatarin toiminnan seurausta. Tuettiin Syyrian sisällissodassa kapinallisia, vaikka tiedettiin heidän joukoissaan pesivän sunniradikalismin vaarat.

Nyt jihadistisunneja onkin jo vaikea pysäyttää. Isis (Irakin ja  Suur-Syyrian islamilainen valtio) on valloittanut suurimman osan Pohjois-Irakista, maan toiseksi suurin kaupunki Mosul mukaanlukien. Syyriassa heidän hallussaan on merkittäviä alueita maan itäosissa ja muun muassa Raggan miljoonakaupunki.

Isisin riveissä on arviolta 6000-10000 taistelijaa, joista merkittävä osa Euroopasta. Järjestö on taitava rekrytoija, ja sillä on joihinkin ihmisiin vetovoimaa. Suojelupoliisin mukaan useampi kymmenen suomalaista on taistellut islamistien riveissä Syyriassa. Siellä kaatuneista suomalaisista kaikki lienevät kuuluneet juuri Isisiin. Isisin suomalaiset voimat luovat tulevaisuudessa merkittävän uhan Suomen turvallisuudelle. 

Nostin kysymyksen Isisistä esille, kun käsittelimme eduskunnassa Syyriasta otettavia pakolaisia. Mielestäni Suomeen sieltä tulevat pakolaiset voivat muodostaa kasvualustan Isisin kaltaisille terroristijärjestöille ja jihadismille Suomessa.

Nyt on korkea aika ottaa vaaleanpunaiset lasit silmiltä ja tunnustaa tosiasiat. Terrorismi on Suomelle merkittävä uhka, jota voi torjua ennalta.

Syyriaan on saatava rauha ja jihadistit täytyy karkoittaa maasta. Syyrian pakolaisia tulee auttaa Syyriaan luotavilla turva-alueilla, joilla YKn tukemat maltilliset syyrialaiset voisivat suojella heitä jihadistien muodostamalta uhalta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Terrorismi on Suomelle merkittävä uhka, jota voi torjua ennalta."

Miten tämä torjunta Tom Packalenin mielestä pitäisi käytännössä toteuttaa Suomessa?

Sampo Ali-Jaakkola

Muuten asiaa, mutta isis ei ole ainoa vaara, vaan myös fsa yms ryhmät imevät suomesta taistelijoita. Isis on syyrian sodan häirikkö jota muut kapinalliset yrittävät nujertaa. Siellä on siis sotimassa kapinalliset keskenään ja Syrian hallitus. Isis on huolista pienin jos katsotaan mikä radikaaleista ryhmistä on vaarallisin. Länsimaat ampuvat itseään jalkaan, koska tukevat syyrian hallinnon vastustajia... Mielestäni tarvitaan radikaalejakin ratkaisuja ja olla ottamatta yhtäkään pakolaista.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Sampo, Vapaan syyrian armeja (FSA) on hajanainen joukko ryhmittymiä, joista osa kuuluu jihadistiliikkeisiin. Isis ja Nusran rintama ovat selkeästi kapinnallisten merkkittävimmät taistelujoukot. Nusra on al Qaidan strategisessa johdossa ja Isis on entinen Irakin al Qaida. Kysymykseni on, kuka Syyriassa on sinusta suurin uhka Euroopalle ja Suomelle?

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Minkä uhan Isis muodostaa Suomelle? Isis organisaation tapa sarjoittaa iskujaan samanaikaisesti laajalla alueella, tekee siitä vaarallisen, jos iskut kohdistuisivat eurooppaan. Tämä yhdistettynä mahdolliseen sariinin hallussapitoon... :(

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Maanantaina käsittelemme Juvan kunnanvaltuustossakin Tomin mainitsemaa aihepiiriä.
Tässä lainaus Tomin tekstistä:
"-Nostin kysymyksen Isisistä esille, kun käsittelimme eduskunnassa Syyriasta otettavia pakolaisia. Mielestäni Suomeen sieltä tulevat pakolaiset voivat muodostaa kasvualustan Isisin kaltaisille terroristijärjestöille ja jihadismille Suomessa"
PS
Näillä asioilla ei pidä hosua päätöksenteossa.
Seuraukset voivat olla kauaskantoisia ja todella ikäviä.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

" Suojelupoliisin mukaan useampi kymmenen suomalaista on taistellut islamistien riveissä Syyriassa "

Ilmeisesti suurinosa suomalaisista saanut hyvän suomalaisen sotilaskoulutuksen. Tästä johtuen, usemmasta kymmenestä suomalaisesta vain kolme on kaatunut.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Tuskinpa monikaan näistä "taistelijoista" on sinne aatteen palosta lähtenyt, eli kyse lienee enimmäkseen palkkasotureista. Kiintoisampi kysymys onkin, kuka näitä sotureita rahoittaa, koska tuollaisia riskejä ei oteta ihan nappikorvauksella, varsinkaan otsaan.

Ellei tuohon kysymykseen pysty vastaamaan, on pakko lähteää ylempänäkin esitetyistä arvioista, että terroriuhan korostamisen päällimmäinen tarkoitus on vain edistää Nato-myönteistä ilmapiiriä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

No ei sitten mitenkään olisi mahdollista, että Suomen voimassa olevassa laissa Rikoslain 34 a luku (24.1.2003/17) Terrorismirikoksista olisikin kirjoitettu ihan tosimielessä eikä leikkipuheeksi?

On varmaan paljon jännempää (= "on pakko") ajatella asiaa Nato-salaliittoteoriana kuin meidän kaikkien kansallisesta turvallisuudesta huolehtimisena Suomessa.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Timo, Jihadistit menevät sinne ihan aatteen palosta ja maksavat jopa matkojen lisäksi usein koulutuksesta ja varusteista. Miten terrorismista keskusteleminen lisää NATO-myönteisyyttä? :)

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

No, sitten monikulttuurisuus on tehnyt tehtävänsä, jos kantasuomalaisesta äidin pikku mussukasta sukeutuu kasvuympäristönsä vaikutuksesta jihadisti ja hän tyhjentää vielä suvun säästöpossun kurssiin ja Kalasnikoviin.

Terroriuhka toki panee haikailemaan herkemmin jonkin absoluuttiselta tuntuvan turvajärjestelyn perään, vaikkei sellaista ole edes olemassa monien Nato-hehkutuksista huolimatta.

Nato-joukkojen tai sen asejärjestelmien olemassaolo taitaa paremminkin houkutella attentaattien suunnittelijoita ja miksei myös todellista sodan uhkaa, mistä ainakin venäläiset ovat suvainneet huomauttaa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Tässä olisi Ranskan muukalaislegionan palkat.

(Kuukaudessa - Palkat)
SIJOITUS SERVICE 1 ° RE 2 ° REP * 3 ° REI ** 13 ° DBLE ***
Legionnaire 10 kuukautta 1205 € 1460 € 1433 € 3567 €
Ruumiillinen 03 vuotta 1226 € 1480 € 1452 € 3626 €
Senior korpraali 10 vuotta 1303 € 1607 € 1600 € 3939 €
Kersantti 7 vuotta 1351 € 1648 € 1650 € 3929 €
Ylikersantti 10 vuotta 1779 € 2095 € 1945 € 4186 €
Adjudant 17 vuotta 2007 € 2140 € 2180 € 4748 €
Rykmentin vääpeli 21 vuotta 2078 € 2427 € 2477 € 4818 €

Ranskan muukalaislegiona tänään.

Kokonaisvahvuus 7699 miestä, joka koostuu 413 upseerit, 1741 aliupseerit ja 5545 legionnaires jaetaan 11 rykmentin kokoonpanoissa.

Nykyään Legioonalaiset harjoittavat Afganistanissa, Kosovossa, Tšadissa, Norsunluurannikko ja muualla sitä mahdollisesti tarvitaan Ranska.

Palkkaus ei mielestäni ole huono, sisältää terveydenhuollon täyden ylläpidon.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

T.P.>Nyt on korkea aika ottaa vaaleanpunaiset lasit silmiltä ja tunnustaa tosiasiat. Terrorismi on Suomelle merkittävä uhka, jota voi torjua ennalta.

ooo
Hyvä ystävä. Suomalainen terroristi on pullo viinaa ja puukko. Vähän pelkistäen. Tapahtumapaikka usein koti. Näin on jatkunut ainakin sotien jälkeisen ajan, 70 vuotta

Kotiakin vaarallisempi paikka on kohtu.

----
"Pikaisesti hakemalla löytyi tällaista:

"Ääriliikkeiden harjoittama väkivaltarikollisuus on Suomessa vähäistä, eikä se uhkaa valtion turvallisuutta, toteaa sisäasiainministeriön asettama kansallinen verkosto toisessa tilannekatsauksessaan. ...."

"...Tämän vuoden (2013) tammi-heinäkuun aikana poliisin tietoon on tullut noin 30 rikosta, joilla on ollut yhteyksiä ääriliikkeisiin.

Pääosin kyse on ollut skinheadien pahoinpitelyistä tai muiden äärioikeistolaisten ryhmien teoista. Äärivasemmistoon liitettyjä rikoksia on ollut vain muutama ja uskonnollisilla syillä perusteltuja rikoksia ei ole esiintynyt lainkaan, katsauksessa todetaan...."

http://maailma.net/artikkelit/suomessa_vahan_aaril...

---
Eiks ne skinheaditkin ole tyhjien kaljatölkkien potkijoita, puoliaikuisia nahkatakinkantotelineitä, paikkaansa yhteikunnassa hakevia ....... melko vaarattomia, tosin usein hurjan näköisiä äännähtelijöitä.

----
Pelätä saa ja pelotellakin saa, mutta oikeaa kuvaa ympäröivästä maailmasta kaivataan tänään enemmän kuin koskaan.

Emma Kolu

Hyvä, että aiheesta keskustellaan.

Tässä Helsingin Sanomien artikkelissa käytiin hyvin läpi espoolaisen lähtöä Syyriaan: http://www.hs.fi/sunnuntai/Espoolainen+nuori+mies+...

Suomessa radikalisoitumista estetään parhaiten muun muassa järkevällä asuntopolitiikalla, jossa ei muodosteta eristymiseen johtavia vuokra-asuntolähiöitä. Koulutus, kanssakäyminen ja kaikilla elämänalueilla syrjinnän ja eriytyimisen vähentäminen ovat parhaita keinoja ehkäistä täällä päässä radikalisoitumista (ja terrorismiuhkaa).

Toisaalta taas Syyriassa ja sen läheisillä pakolaisleireillä, kuten pakolaisten kanssa pulassa olevassa Libanonissa, lapsilla ja nuorilla on paljon suurempi vaara radikalisoitua. Ilman turvaa, kotia, ruokaa ja koulua ja kaiken lisäksi usein myös islamistiryhmien rekrytoinnin keskellä elävät ja kasvavat lapset ovat todella suuri ongelma. Heidät on saatava turvaan, esimerkiksi Eurooppaan, sen lisäksi, että tukea annetaan lisää pakolaisleireille lähialueilla.

Suomeen saapuvien pakolaisten kotoutuminen ja apu on oltava hyvää ja esimerkiksi lapsisotilaiden ja kidutettujen tunnistamiseen ja nopeaan ja tehokkaaseen hoitoonpääsyyn on panostettava.

Ei ole järkevää sulkea silmiä ja rajoja tältä, vaan alkaa toimia rauhallisemman ja vaarattomamman maailman puolesta sekä täällä että siellä. Toivon, että Packalén otat hommat hoitaaksesi järkevällä tavalla!

Kannattaa lukea esim. Tuhannet syyrialaiset pakolaislapset työskentelevät LIbanonissa nälkäpalkalla: http://yle.fi/uutiset/tuhannet_syyrialaiset_pakola...

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Heidät on saatava turvaan, esimerkiksi Eurooppaan"

Euroopasta on lähtenyt tuhansia Syyriaan.
http://yle.fi/uutiset/raportti_tuhannet_ulkomaalai...

Minusta kaikki panokset pitäisi laittaa pakolaisleirien kehittämiseen ja laittaa turvapaikkareitti käytännössä kiinni.

Emma Kolu

"Turvapaikkareittiä" ei ole mahdollista "laittaa kiinni". Jokaisella on ihmisoikeus hakea turvaa toisesta maasta.

Tarvitaan hyvät turvapaikkajärjestelmät (ja esim. toimiva kiintiöpakolaisjärjestelmä), jotta ihmiset eivät lähde hengenvaarallisille, kalliille ja vain riistohintoja pyytäviä salakuljettajia hyödyttäville matkoille.

Kriisien naapurimaat (esim. Libanon, johon viittasin yllä) ovat jo aivan täynnä pakolaisia ja kantavat suunnattoman vastuun. Niitä pitää tukea, mutta se ei riitä, kuten ylläolevasta linkistä huomataan, erityisesti lapset leireiltä on saatava oikeisiin koteihin, asettumaan ja kouluun. Samalla kuitenkin toivon, että panoksia todella näille leireille ja UNHCR:lle annettaisiin!

Tässä vielä hieno esitys Euroopan vs. Syyrian naapurimaiden vastuunjaosta: http://greenmediabox.eu/syrianrefugees/

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #23

> "Turvapaikkareittiä" ei ole mahdollista "laittaa kiinni". Jokaisella on ihmisoikeus hakea turvaa toisesta maasta.

Hakea turvaa, kyllä. Mutta ei ole mikään velvollisuus myöntää turvapaikkaa juuri siitä maasta, mihin on hakemassa, turvapaikka voidaan myöntää jostain muualtakin. Tätähän Australia tekee.

> Tarvitaan hyvät turvapaikkajärjestelmät

Joo, ja nyt ne eivät ole hyvät.

> jotta ihmiset eivät lähde hengenvaarallisille, kalliille [..] matkoille

Nimenomaan.

Ainoa vaihtoehto on juuri se, mitä esitin yllä (ohjata turvapaikanhakijat johonkin turvalliseen paikkaan, muualle kuin Eurooppaan, koska käytännössä Eurooppa sinällään on se vetovoimatekijä, ei turvallinen paikka.)

> erityisesti lapset leireiltä on saatava oikeisiin koteihin

Tai sitten leirien oloja voi parantaa.

> Samalla kuitenkin toivon, että panoksia todella näille leireille ja UNHCR:lle annettaisiin!

Niin minäkin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Koulutus, kanssakäyminen ja kaikilla elämänalueilla syrjinnän ja eriytyimisen vähentäminen ovat parhaita keinoja ehkäistä täällä päässä radikalisoitumista (ja terrorismiuhkaa)."

Ei ole kovin hyvä tae.
https://en.wikipedia.org/wiki/2010_Stockholm_bombi...

    "After graduating from secondary school in Sweden in 2001, he studied at the University of Bedfordshire in the UK, graduating with a degree in sports therapy in 2004. The same year he married a Swedish citizen, with whom he had two daughters, born in 2007 and 2009, and a son born in 2010. "
Emma Kolu

Yksittäiset tapaukset eivät poista sitä tosiasiaa, että koulutus on vakaan ja rauhallisen yhteiskunnan peruspilari. Ilman koulunkäyntiä eivät vain yksittäiset lapset, vaan kokonaiset sukupolvet, jäävät ilman tietoja ja taitoja (esim. kriittisyyttä ja analysointia) ja ovat alttiimpia äärivaikutteille. Ilman koulutusta tulevaisuudennäkymät jäävät yleensä aika vähäisiksi ja vaarallisemmat/huonommat vaihtoehdot saattavat näyttäytyä ainoina mahdollisuuksina.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #24

No toki koulutusta pitää olla, se vain ei riitä...

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Siinä sanottiin kai, että USA pidättää terroristijahdissaan myös syyttömiä? Ei tässä ollut mitään uutta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset