*

TomPackalen

Hornetit eivät ehdi tapamaan jokaista ilmatilan loukkaajaa

Kaksi Suomen ilmatilaa loukannutta konetta ovat nostattaneet myrskyn vesilasissa.Tiedottaminen asiasta olisi voitu hoitaa toisin. Tällaisenaan se jätti tilaa monenlaisille teorioille ja spekulaatioille.


Kansainvälinen ilmatila Suomenlahdella on kapeimmilaan 12 kilometriä. Jos joku monista käytävässä lentävistä ilma-aluksista päättää poiketa Suomen ilmatilaan, se tekee jo viidessä minuutissa melkoisen lenkin alueellamme. Hornettimme eivät millään ehdi paikalle tervehtimään tällaista viiden minuutin vierasta, vaikka lentäjämme istuisivat hävittäjiensä ohjaamoissa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.


Tervehtiminen ja saattelu olisi paitsi kallista mutta usein myös tarpeetonta. Ilmavoimat ovat valmiudessa ja tekevät tunnistuslentoja, jos siihen on tarvetta. Heidän päätehtävänsä on kuitenkin alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen. Esimerkiksi tuoreissa kohutapauksissa ilmatilan loukkaajat olivat aseistamattomia rahtikoneita, jotka oli jo tunnistettu muilla keinoin.


Kansalaisen kannalta oleellista on ymmärtää, että ilmatilaamme ovat loukanneet viimeisten kymmenen vuoden aikana monien maiden lentokoneet ja loukkauksiin on puututtu aina. Tässä tapauksessa venäläiset koneet nähtävästi kiersivät Suomenlahdella ollutta voimakasta ukkosrintamaa, johon lentäminen olisi ollut vaarallista. Koneiden olisi pitänyt kääntyä takaisin, mutta syystä tai toisesta ne väistivät säärintaman Suomen ilmatilan kautta. Käsittääkseni alukset olivat yrittäneet ottaa yhteyttä Suomen aluelennonjohtoon.


Mielestäni asiasta on näillä tiedoilla melko turha jatkaa keskustelua. Sen sijaan kuulisin mieluusti avointa turvallisuuspoliittista vuoropuhelua siitä, miten Venäjän sotilaallinen kyky on kehittynyt viime vuosina ja miten kyvyn kehittymiseen tulisi reagoida Suomessa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Mihin tietosi perustuu muuhun kuin julkisuudessa olleisiin ristiriitaisiin tietoihin. Puolustusvoimat tekee selvitystä parhaillaan ilmatilaloukkauksesta, joten jos sinulla on siihen antaa tarkempaa faktaa niin ole heihin yhteydessä.

Mitä mieltä olet muuten siitä, että pääministeri Katainen totesi Hornetien olleen alta aikayksikön tunnistamassa ilmatilaa loukkaavia koneita, kun tosiasiassa siihen meni 4 tuntia. Näin taisi väittää myös Jussi Niinistö.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Näin taisi väittää myös Jussi Niinistö."

Hänkin oli pihalla niin kuin lumiukko.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä, tulen saamaan puolustusvoimien selvityksen tapahtuneesta. Tämänkaltaiset asiat sisältävät kuitenkin niin paljon maanpuolustukseen liittyviä salassapidettäviä asioita, että kaikkea ei varmasti voida kertoa julkisuuteen. Blogissani mainitut asiat, eivät ole salassapidettävää aineistoa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Missä puheenjohtaja Soini on. Hänestä ei ole kuulunut tämän asian tiimoilta yhtään mitään ?

Jukka Mäkinen

EI siinä ole mitään ihmettelemistä. Kutosen matikalla pienin aikayksikkö on vuorokausi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Entä millä matematiikan arvosanalla Jussi Niinistö laski:

Niinistö kertoo, että Suomen omat koneet pääsivät tarkistuslennolla Suomenlahden päälle noin 5-10 minuutissa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128869176923...

Kalevi Wahrman

Ja NATOttajat ihan kihisivät.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Kansainvälinen ilmatila Suomenlahdella on kapeimmilaan 12 kilometriä. Jos joku monista käytävässä lentävistä ilma-aluksista päättää poiketa Suomen ilmatilaan, se tekee jo viidessä minuutissa melkoisen lenkin alueellamme. Hornettimme eivät millään ehdi paikalle tervehtimään tällaista viiden minuutin vierasta, vaikka lentäjämme istuisivat hävittäjiensä ohjaamoissa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä."

Eli Suomi ei pysty edes rauhan aikana pitämään koko ilmatilaansa hallussaan? On se hyvä, että edes yksi PS:n kansanedustajista tämän tunnusttaa.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

"Eli Suomi ei pysty edes rauhan aikana pitämään koko ilmatilaansa hallussaan? On se hyvä, että edes yksi PS:n kansanedustajista tämän tunnusttaa."

Ei pysty, eikä sellaiseen ole tarvettakaan. Tunnistuslento vaatii koneen tavoittamista ja se on jo matemaattisesti lähes mahdotonta. Alueelle tunkeutuvan viholliskoneiden torjunnassa taas käytetään ohjuksia, jotka kulkevat huomattavasti lentokonetta nopeammin. Ymmärrettävistä syistä, pyrimme tunnistamaan koneet tutkilla, tunnistuslennolla tai muilla menetelmillä, sillä elämme rauhan aikaa, eikä kenelläkään ole halua hyökätä Suomeen. Puolustuksemme päälinja, kulkee hyvässä ulkopolitiikassa, jos se pettää, niin puolustusvoimat on pystyttävä vastaamaan hyökkääjän kykyyn.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Ei pysty, eikä sellaiseen ole tarvettakaan."

Kiitokset selvästä vastauksesta!

Pentti Järvi

Parempi olisi viedä ne Hornetit Rovaniemelle niin ei tarvitse edes yrittää mitään tunnistelentoja Suomenlahdella.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Hornetit eivät koskaan ehdi tapamaan jokaista ilmatilan loukkaajaa"

Hassun-hauska otsikko.

Jompikumpi olisi ollut aiheellista jättää pois: "Koskaan, tai jokaista."
Asialle olisi kuitenkin tullut eri merkitys.

Jos otsikko olisi muotoiltu, Hornetit eivät ehdi tapaamaan jokaista ilmatilan loukkaajaa,- olisi juttukin uskottavampi.

Toisaalta, jos se olisi muotoiltu,- Hornetit eivät koskaan ehdi tapaamaan ilmatilan loukkaajaa. Olisi mitä ilmeisemmin annettu väärä todistus.

Kansanedustajalta toivoisi selkeämpää kielenkäyttöä kirjoituksissa.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Markku, niinpä! Laitappa otsikkoehdotus, joka mielestäsi kuvaa oikein tilannetta, niin huomaat ettei se ihan helppoa ole! ;D

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Jos otsikko olisi muotoiltu, Hornetit eivät ehdi tapaamaan jokaista ilmatilan loukkaajaa,- olisi juttukin uskottavampi."

Tuossa...

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen Vastaus kommenttiin #10

Markku, olet oikessa. Kiitos! ;)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Puuttuukohan tuosta otsikosta muuten a- vai p-kirjain... :-P

Käyttäjän TommiLodman kuva
Tommi Lodman

Pelkkaa matematiikka, vaikka suomella olisi hornetti lahtovalmiudessa utissa, ja joku kone lentaisi parilla mach.illa helsingista rovaniemelle, ei se voi saada sita kiinni, edes lukittautua ohjuksilla siihen.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Eli on nostettava kädet ylös...hm...

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Antti, minä en ainakaan nosta käsiä ylös, mutta puolustan puolustusvoimien resurssien järkevää käyttöä. Mielestäni puolustuvoimien resursseja tulee käyttää oikeisiin asioihin, mahdollisimman tehokkaalla tavalla. :)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Oletpas kirjoittanut poliitikoksi harvinaisen täyspäisen tekstin. Tuohon voi vielä lisätä sen, että ilmavalvonnan toimintakyvyn arvioinnin kannalta on edullisempaa olla reagoimatta aina samalla tavalla. Ulkopuolisen on silloin vaikeampi arvioida, eikö noustu ilmaan siksi, että ei kyetty vai siksi, että tilanneanalyysi jo kertoi, että ei ole olemassa mitään syytä reagoida.

Nuorena poikana seurasin navettapihalla, kun haarapääskyt loukkasivat kissan ilmatilaa. Ylilentoja tehtiin useita, eikä kissa reagoinut mitenkään. Sitten tuli yksi, jonka ylösveto meni vähän pitkäksi. Kissa oli pystyssä kuin jousen singauttamana ja koppi...

Muutenkin on parempi, että poliitikoille ei aina kerrota ihan kaikkea. Sen verran löyhäsuista porukkaa monet teistä ovat. Kataisella ja Niinistölläkin (J) oli kieli nopeampi kuin ajatus. Aina ei olisi pakko kommentoida heti, kun kysytään.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Maanpuolustuksen käytänteissä olevat epäselvyydet eivät nyt ole vesilasi-mittakaavaa, varsinkin, kun pääministeriä myöten annetaan paikkansa pitämättömiä lausuntoja. Edustaja Packalenilla ei tainnut nyt olla paras päivänsä?

Olavi Mansikka

melkoista myrskyä vesilasissa pidetään. Oliskohan näin mennyt loppupeleissä. tapauksesta ilmoitettiin pääministerille joka sai tiedon että koneet tunnistettu. Hän käsitti vain asian väärin ja luuli tunnistuslennon tapahtuneen. Omasta mielestä asiassa ei ole mitään epäselvää. osalle lennetään osalle ei. samat tyypit vaativat veroja alas eli yhä harvempi tunnistus tapahtuisi lentäen... enemmän tässä vaikuttaa asia olevan että rakit räksyttää ja karavaani kulkee. Tom on ensimmäinen järkevän näkökulman asioihin esittänyt. täällä harvinaista kylläkin...

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

...pääministeri VAIN käsitti väärin... Heh :-)

Olavi Mansikka

ja sä et ole koskaan asioita käsittänyt väärin? se on inhimillistä... toki olet hyvä syy olla äänestämättä persuja. yhdessä herra tossavaisen kanssa.

Jani Levijoki

Kiitos selväpäisestä ja ilmeisen asiantuntevasta kirjoituksestasi. Tässä on monella kommentaattorilla karannut mopedi hallusta. Lisäksi Wiion lait ovat jälleen kerran osoittaneet ajattomuutensa (http://osmo.wiio.net/wiion-lait/).

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tom Packalen kirjoitti
"Kaksi Suomen ilmatilaa loukannutta konetta ovat nostattaneet myrskyn
vesilasissa."
-----
Oikein todettu. Nyt tämä sana- ja puhe- sekä lausuntosoppa on mittasuhteiltaan sellainen, että siitä nolostumatta (koskee myös monia kansanedustajia) ulospääsy on jo suurempi kuin itse asia. Eduskunta olisi saanut asiasta tarvittavat tiedot ilman vaatimuksia median kautta julkisuudessa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Eduskunta olisi saanut asiasta tarvittavat tiedot ilman vaatimuksia median kautta julkisuudessa."

Nyt taitaa Pietikäinen jo arvuutella?

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Packalen on oikeassa, vaikka vielä parempi otsikko, kolmas versio, olisi "Hornetit eivät lähde tapaamaan..."

Rajavartiolaitoksen mukaan ilmatilaa enemmän loukannut kone lensi Suomen ilmatilassa kuusi minuuttia ja siinä ajassa peräti 28 kilometriä. Tämä on erittäin hidasta, vielä hitaampaa kuin Antonov An-26 lentonopeus 440 km/h. Kukaan ei ole noin hitaalla vehkeellä hyökkäämässä. Koneet on tunnistettu muuten, ja Katainen oikeasti ymmärsi ilmoituksen väärin - vai halutaanko väittää, että Katainen ei ylivertaisen kaikkien asioiden tietämyksensä vuoksi koskaan ymmärrä mitään väärin?

Käyttäjän esalehtinen kuva
Esa Lehtinen

Kiema on käsittänyt väärin. Kyseinen Tu-154 oli 28 km syvyydellä Suomen ilmatilassa. Kuudessa minuutissa ko Tupolev ehtii taittaa matkaa melkein 100 km, eli näin pitkän matkan kyseinen lentokone kaikkiaan lensi Suomen ilmatilassa.

Kuopion Rissalasta Suomenlahdelle pelkkä lentoaika on muuten vähintään 15 minuuttia kun äänen nopeutta ei ylitetä.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Tuohan selvinnee. Jos Se olisi ollut 28 km syvyydellä ilmatilassa, Se olisi ollut syvällä sisämaan yllä. Tästä ei ole havaintoja.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Vailla julkisuutta lienee 1970-luvulta erään rajavartijan kertomus siitä, että muuan MIg oli testannut Suomen valveillaoloa ja päässyt lähelle Jyväskylää... :D

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

"Eduskunta olisi saanut asiasta tarvittavat tiedot ilman vaatimuksia median kautta julkisuudessa."

Luulwnpa, anteeksi vaan kansanedustajat, että koko Eduskunnalle ei kannata sotilassalaisuuksia alkaa kertoa. Ei ne sen jälkeen enää mitään slaisuuksia ole.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Tämä nöyryytys voidaan oikaista vain siten, että käydään kokeilemassa itärajan takana kuinka nopeasti Migit nousevat ilmaan. Käsittääkseni Suomella ja Venäjällä on ihan hyvät suhteet niin, että tuollaisen vierailun voisi jopa tehdä "hyvässä hengessä". Jos olisimme ruotsalaisten kanssa puolustusliitossa, kuten jotkut haaveilevat, en suosittelisi yrittämään. Venäläiset saattaisivat muistaa ruotsalaisten surullisenkuuluisat sukellusvenejahdit.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

T.P.>... Sen sijaan kuulisin mieluusti avointa turvallisuuspoliittista vuoropuhelua siitä,...

ooo

Kysymys käytännön turvallisuuspolitiikasta:
Entä jos hävittäjäkone ampuisi rakettinsa esim kohti Helsinkiä aluevesirajan ulkopuolelta? Mitä Puolustusvoimat tekisi turvatakseen pääkaupunkilaisten turvallisuuden?
Kuka osaisi vastata kysymykseen?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Nato-kiimaiset ovat nyt menettäneet mieskuntonsa. Onko jollakin natolaisella ihan oikeasti sellainen luulo, että suursodan oloissa Nato liittolaisineen voisi selvitä sodasta voittajana?

Herätkää hyvät ihmiset! Rauha ja naapuriystävyys on Suomen ja kansalaisten ainut keino turvata tulevaisuutensa.

Käyttäjän TomPackalen kuva
Tom Packalen

Jorma, Venäjällä on Iskander ohjuksia, jolla ensinmäinen hyökkäys totetutettaisiin jos kyseessä olisi perinteinen "pommitus". Suomella ei ole kykyä torjua Iskandereita, mutta pystymme kuitaenkin kaikuvaikuttamaan hyökkääjään Horneteilla. Tärkeintä on suojata Hornetit yllätushyökkäykseltä. Vrt. Krimi!

Mikko Linnalampi

Mitä ei voi estää, se pitää kestää. En tiedä, onko millään maalla kykyä estää Iskanderin kaltaisen ohjuksen iskua, koska se taitaa olla huippuluokan torjuntaohjuksillekin hyvin haastava pala.

Vastapainoksi pitää siis olla pelote kostoiskusta. Hornetien ilmasta maahan -pommit ovat jonkinlainen versio pelotteesta, mutta pääseekö niillä iskuetäisyydelle, jos rähinä alkaa ja ovatko ne iskukunnossa, kun Iskanderit on laukaistu maaleihinsa? Minä sijoittaisin risteilyohjuksiin, jos niitä joku Suomelle myy. Huomattavasti halvempia kuin hävittäjät, murto-osalla nykyisiin hävittäjiin upotetusta rahasta saisi muutaman sata kappaletta.

Suomen hävittäjillä ei ole oikein asiaa esimerkiksi venäläisiin kohteisiin ja hyökkäyskalustoon tuleviin tappioihin vihollinen on jo valmiiksi varautunut. Paljon sotilaallisia tappioita ikävämpi ajatus suurvallalle on se, että myös omiin kolisee. Esimerkikdi WTC tai Beslanin koulukaappaus saivat kohdevaltiot käyttäytymään kuin perseeseen ammuttu karhu. Sen sijaan Irak sekä Afganistan ja Tsetsenia, jotka paikan päällä ovat tuottaneet paljon suuremmat aineelliset ja inhimilliset tappiot on pitkälti hyväksytty sotimisen arkeen kuuluvina tappioina.

Toisin sanoen, ei pidä ajatella niin, että voimmeko torjua ballistiset ohjukset, sillä emme me voi. Pitää ajatella niin, että kukaan ei halua ampua niitä tänne, mikäli tietää, että vastalahja tulee ja lujaa.

Jukka Mäkinen

"Toisin sanoen, ei pidä ajatella niin, että voimmeko torjua ballistiset ohjukset, sillä emme me voi. Pitää ajatella niin, että kukaan ei halua ampua niitä tänne, mikäli tietää, että vastalahja tulee ja lujaa."

Siinä se on puolustuspolitiikka kauniisti kiteytettynä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Hornetit on pilipalivehkeitä. Suomen tulisi ostaa parikymmentä Suhoi Su-35S hävittäjää Venäjältä. Koneen huippunopeus on 2,25 Machia, joten se lentää vartissa päästä päähän maatamme.Lisäksi se on maailman paras hävittäjä lento-ominaisuuksiltaan ja täydessä aseistuksessa.

Kyseisestä koneesta löytyy tietoja Wikistä ja Youtubessa on pätkiä lentonäytöksistä.

Ne 20 konetta voisi jakaa 4 alueeseen, Lappi, itä, länsiraja ja etelä.

Ei hyppisi yksikään maa silmille ilmatilaloukkauksin.

Varat näihin löytyy, kun jäädytetään kehitysyhteistyö (noin 1,2 miljardia/vuosi) ja käytetään siitä säästyneet rahat maanpuolustukseen.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#35

Kiitos vastauksesta.
---
Me kaikki emme tiedä mitä "kaikuvaikuttaminen" tarkoittaa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#40

>...mitä "kaikuvaikuttaminen" tarkoittaa.

ooo

Jos nyt jotakin koettaisi arvella niin se tarkoittaisi kostiskua.
Mahtaisko se olla viisasta?

Jukka Mäkinen

Lentokoneet, varsinkin hävittäjät, ovat eilisen sotakalustoa. Maksavat järjettömiä ja ovat käytännössä käyttökelvottomia, ja helposti pudotettavia älykkäillä ohjuksilla. Täysin automatisoidut ohjspatterit pitkin Etelä-Suomen metsiä pitävät tarvittaessa kaikki viholliskoneet aisoissa. Ei tarvitse kuin päämajassa vääntää katkaisija ON-asentoon, ja ilmapuolustus on paikallaan. Jos jotakin on kuitenkin tulossa, niin yllämainitut risteilyohjukset ilmaan, suuntana Tukholma, Pietari tai mikä sitten onkin hyökkäävä ilmansuunta. Lastina niin iso pati että varmaan sattuu.
Ydinaseet ovat siitä mukavia, että vaikkei niitä käyttäisikään, se laittaa vastapuolen miettimään kannattaako aloittaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olen samaa mieltä: myrsky vesilasissa, vaikkakin kyse on tärkeästä periaatteesta.

Poliittisten päättäjien suhteellisuudentajusta sen sijaan tulee erikoinen kuva, kun huomioi sen, että sekä ulkoaisiain- että puolustusvaliokunta ovat nostaneet tuoreet ilmatilaloukkaukset agendalleen sekä julkisuudessa että itse kokousten listoille yhä uudelleen asiantuntijoilta kuullakseen lisätietoja saadakseen.

Vertaan tätä Hornet-intohimoa siihen intohimottomuuteen, jolla, lyhyellä tutustumisella, vähäisillä sisällöllisillä tiedoilla ja salaamisen saattelemana, kansanedustajat ovat hyväksyneet mm. Kreikka-vakuuksia tai liittymisen EVM:ään - tai ylipäänsä koko tähän EU-/euroralliin.
Ja maa on todella liemessä niiden seurauksena.

Eikä ministereillä, jotka ehtivät kääntyä joka paikassa - viihde mukaan lukien - ja ottaa kantaa lähes kaikkeen ole aikaa vastata edes esim. professorin avoimeen kirjeeseen pääministerille, joka liittyi syvään euron kriisiin.

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Eikö tämä tyhjäpäinen vouhotus voitaisi vihdoin lopettaa? Vai Natoko tämän asian pullistelusta medialle maksaa?

Suomen ilmatilassa kaksi ylimääräistä reikää. Onpa olevinaan hirveää.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Koko kohuun on vain yksi henkilö syypää ja hän on pääministeri Katainen. Taas kerran uskomatonta töppäilyä ja nyt oman esikuntansa kanssa yhdessä.

Muuten Venäjän uusilla hävittäjillä esim. Suhoilla on kyky hämätä tarkkailijoita ja saattaa heidät uskomaan, että täällähän on vain rahtikone. Vain visuaalinen havainto on oikea eikä sitä nyt tehty.

Toimituksen poiminnat