*

TomPackalen

Meillä ei ole varaa jättää kunniavelkaa maksamatta


Suomella on velvollisuus taata Afganistanissa Suomen ISAF-joukkoja palvelleiden tulkkien turvallisuus.


Monikansallisen Afganistan-operaation yltiöoptimistinen tavoite on tuoda rauha ja demokratia sodan runtelemaan maahan.


Voimme olla monta mieltä tehtävästä, mutta olemme siinä mukana. Meihin ja tavoitteisiimme ovat Afganistanissa uskoneet monet ihmiset, kuten meitä palvelleet tulkit.

 

Suomalaiset toimivat Afganistanissa yhdessä ruotsalaisten kanssa. Myös he ovat samojen tulkkien työnantajia. Ruotsi ei ole ollut valmis myöntämään tulkeille turvapaikkoja, mutta minusta Suomessa ei voida toimia näin vaatuuttomasti.

 

Suomen on oltava valmis ottamaan vastaan tulkit ja tarjoamaan heille turvapaikkaa, jos tilanne menee todella pahaksi kun ISAF-operaatio päättyy vuonna 2014.

Muuten on vaikea katsoa peiliin. Seuraavassa operaatiossa joukkojemme voi olla vaikea saada paikallisten apua, jos olemme hädässä hylkääjän maineessa.

Olen kriittinen turvapaikanhakijoiden määrän lisäämisestä, mutta näille ihmisille olemme sen velkaa.

Toivon, että hallitus neuvottelisi Ruotsin hallituksen kanssa yhteisen ratkaisun löytämiseksi.

Olen tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Toivottavasti asinomaisen ministerin vastaus sisältää lupauksen tulkien aseman turvaamisesta.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Monikansallisen Afganistan-operaation yltiöoptimistinen tavoite on tuoda rauha ja demokratia sodan runtelemaan maahan."

Tämä on se virallinen totuus jota syötetään meille kansalaisille, tosiasiassa Afganistanissa ollaan Litiumin ja Heroiinin takia, ei demokratian tai rauhan!

Mauri Hyhkö

No eikö sitä litiumia ja heroiinia voisi ostaa ihan rahalla, ei tarvitsisi kutsua koolle koko yk:ta ja koota monikansallisia joukkoja joiden kustannukset ovat tähtitieteelliset. Silläkin rahalla olisi saanut paljon heroiiniä ja litiumia.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Litiumia varmaan voisikin, mutta heroiinin kanssa on toisin, kun Telebanit polttivat kaikki unikkopellot. Ja saattaahan se olla ettei litiumiakaan sieltä saisi sopivaan hintaan Talebanien ollessa vallassa!

Mutta demokratiasta tai rauhasta on turha puhua, koska se on vain virallista propagandaa jolla saadaan oikeutus sotia!

Aki Häkkilä Vastaus kommenttiin #4

Saahan sitä heroiinia markkinahintaan Talebanilta, kun Afganistanin unikonviljely tapahtuu pääosin Talebanin hallitsemilla alueilla kuten Kandaharissa.

Käyttäjän henrimikkonen kuva
Henri Mikkonen

Puoluetoverisi Hakkarainen sanoi, että hänen kaverinsa poika on rajalla töissä ja siellä kuulemma ukko jos tulee ja sanoo "turvapaikka" niin heti ollaan sisällä.

Jos asia on näin, niin miksi näiden tulkkien ottaminen vastaan on niin vaikeaa, vaikka he ovat palvelleet Suomea?

Reijo Tossavainen

Olen blogistin kanssa samaa mieltä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

jep. Lisää pakolaisia Suomeen.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Kirjoituksessasi on mieltä. Nyt vain näkyy kommentointi menevän vallan hänekseen.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Tom, det du säger är klokt och värt att understödas!

Faktiskt ett av de få sannfinländska ställningstaganden som jag kan stöda fullt ut och med hela hjärtat.

Tero Virtanen

Ongelma on se, että sodan käyneet ihmiset oireilevat.

Juha Korhonen

Jepp, olivat Afganistaniin menon syyt mitkä tahansa, meillä on velvollisuus auttaa paikalliset työntekijät pois verikoston tavoittamattomiin.

Toimituksen poiminnat